Innogarden
15.04.2008 - "Ei tyyni meri taitavaa merimiestä tee"
13.01.2008 - Urapolkuja Satumaahan
31.12.2007 - Auttaminen työnä
18.11.2007 - Yksilöllisyys on kaikkialla läsnä
20.10.2007 - Motivaatio ja arjen todellisuus
15.09.2007 - Tulos syntyy työstä, erinomainen tulos työstä ja tunteesta
13.08.2007
13.08.2007

InnoGarden, innovatiivinen puutarha aloitti orastavan kasvunsa kesän 2007 helteessä. Työhuoneeni ikkunasta aukeaa meri, välkkyvänä ja kirkkaana inspiroivana haasteiden lähteenä. Meri on aina merkinnyt minulle paljon. Se kuvaa rajattomia mahdollisuuksia, uusia ja yhä uusia väyliä kulkea minne tahansa. Samoja haasteita, joita ihmisenkin elämässä syntyy, uudelleen ja uudelleen.

Intohimoni mereen sai minut innostumaan myös matematiikasta tähtitieteellisen navigoinnin muodossa. En usko, että olisin ilman merellistä intohimoani vaivautunut kahdeksantuntiseen tenttiin suoriutumaan neljästä laskutehtävästä. Motiivini suoriutumiseen oli kuitenkin niin vahva, että laskutehtävien laskeminenkin oli mielekästä. Vahvasti motivoituneena saavutin sen mitä halusin.

Parasta navigointiharrastuksessani olivat kuitenkin ne oivallukset, mitkä se tuotti ja joita olen voinut hyödyntää myös omassa työssäni. Koulutus toimi minulle parhaana mahdollisena oppina strategisen kokonaisuuskäsityksen luomisessa. Kun tutustuin universumiin, avaruuteen ja tähdistöön, oli helppo ymmärtää kokonaisuuksia ja sitä, miten kaikki on sidoksissa kaikkeen. Toinen oivallus oli asioiden rajattomuus. Navigointi tähdistä todisti sen, että myös ihminen voi rikkoa rajojaan oppimalla uutta, avaamalla uusia ovia ja astumalla rohkeasti sisään uusin maailmoihin.
Web design: St. Hurmos Oy